
Tämänkin kakun teosta on jo useampi vuosi aikaa, joten en valitettavasti tarkkaa ohjetta muista. Kakku on kuitenkin tehty tuunnelimalliseksi ilman "oikeaa vuokaa" kokoamalla kääretorttu pohjista. Kuorrutuksena on suklaata ja pursotukset on tehty tomusokerivesi-kuorrutteella. Päällä lukee "paljon onnea". Kakku siis oli veljen tyttöystävälle.


Pohja:
1 pkt valmis ruis-perunataikinaa
Täyte:
250g savukalaa (käytin savuseljaa) 1 pieni purjo (noin 100 g) 2 rkl öljyä 3 dl maitoa ¾ dl vehnä- tai hiiva - leipäjauhoja 100-125 g sinihometuorejuustoa (muu ¼ tl mustapippurirouhetta
1.Halkaise purjo ja huuhtele puolikkaat hyvin, myös lehtikerroksen välit. Viipaloi purjo. Käytä sekä valkoinen että vihreä osa purjosta. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota purjoa muutaman minuutin ajan.
2. Mittaa maito ja jauhot kattilaan, jossa purjot pehmitettiin. Vatkaa tasaiseksi seokseksi. Kuumenna seosta koko ajan pohjaa myöten sekoittaen. Pienennä lämpöä, kun kastike alkaa höyrytä. Kun kastike on paksua, lisää tuorejuusto nokareina. Sekoita tasaiseksi. Mausta. Ota pois liedeltä.
3. Levitä ensin purjosilppu esipaistetulle piirakkapohjalle. Nostele sitten peratut kalapalat purjopedille ja kaada lopuksi sakea juustokastike päälle.
4.Paista piirakkaa uunin keskiosassa 20-30 minuuttia, kunnes piirakan pinta ja reunat ovat kauniin ruskeat.

Taikina:
4dl vehnäjauhoja
2rkl sokeria
150g voita
½dl kylmää vettä
Täyte:
1kg hapahkoja omenoita
½ sitruunan mehu
1½dl sokeria
1½rkl vehnäjauhoja
1tl kanelia
1tl vaniljasokeria
25g voita
1. Mittaa jauhot, sokeri ja kylmä margariini monitoimikoneen kulhoon. Sekoita nopeasti ryynimäiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan levätä muovikelmuun käärittynä jääkaapissa täytteen valmistamisen ajan. 2. Kuori omenat ja poista siemenkodat. Kuutioi ne ja mausta sitruunan mehulla. Sekoita sokeri, jauhot, kaneli ja vanilliinisokeri keskenään. Sekoita seos omenoiden joukkoon. 3. Kauli taikinasta kaksi pyöreää levyä, halkaisijaltaan noin 33 cm. Nosta toinen taikinalevy kaulimen avulla piirakkavuokaan (halkaisija 26 cm), reuna saa ulottua noin 1/2 cm piirakkavuoan reunanyli. (Älä painele taikinaa tiukasti kiinni reunoihin.) Levitä täyte vuokaan ja leikkaa päälle muutama voinokare. 4. Nosta toinen taikinalevy kanneksi. Käännä kansilevyn reuna pohjalevyn ja piirakkavuoan reunojen väliin, jolloin reunasta tulee tasainen. Jos haluat piiraasta korkeareunaisen,painele se vielä sormin pohjalevyn kanssa aaltoilevaksi. Pistele piirakan pinta haarukalla. 5. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 35 minuuttia.

Tein tämän kakun viimevuonna, kun kesäloma alkoi. Enään en valitettavasti muista kakun ohjetta. Päällinen on kuitenkin MMF massaa ja ruusut on tehty marsipaanista.
Loistavan ohjeen MMF massan tekemiseen löydät kinuskikissalta

Tässä siis toinen versio kaura-suklaa palloista. Ohjetta on muutettu lisäämällä taikinaan kookoshiutaleita n.75g (puolipussia) ja pyörittämällä pallot kookoshiutaleissa. Muuten siis valmistus ohje sama. Itse pidän tästä versiosta enemmän.
Olen ennen aina tehnyt nämä tavalla, jossa voi ja sokeri ensin vaahdotetaan ja sitten lisätään kuivat aineet. Mialta kuitenkin löysin hieman helpotetun version ja piti sitä sitten testata. Aikaa meni puolet vähemmän, mutta maku oli aivan yhtä hyvä :)

Tarvitset:
2dl öljyä (käytin flora culinessea)
2dl sokeria
3rkl siirappia
2tl vaniljasokeria
5dl vehnäjauhoja
2tl soodaa
sekoita öljy, sokerit ja siirappi. Lisää kuivat aineet ja sekoita. Muotoile pellille 4 tankoa ja paista 200 asteessa kunnes ovat kauniin vaaleanruskeita n.10-15min leikkaa kuumina (tässä hyvä apu on "torttuhyrrä")
Kuivakakku ei ehkä ole aivan oikea sana kuvaamaan tätä kakkua koska tämä oli ennemminkin oikein kostea ja mehevä. Ohjeen bongasin miialta Alunperin ohje on Kaarina Roinisen kirjasta. Meiltä ei kaikkia aineita löytynyt, joten vähän muokkasin ohjetta. Omat muutokset suluissa.

Tarvitset:
150 g margariinia tai voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta (2tl soodaa)
1-2 tl kardemummaa tai kanelia
3 dl karkeaa omenaraastetta
1 dl maitoa (1dl jugurttia, ½dl maitoa)
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan yhdessä omenaraasteen ja maidon kanssa. Sekoita vain sen verran että sekoittuvat keskenään. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun rengasvuokaan ja paista alimmalla ritilätasolla 55-60min
Kuorrutusta en tehnyt ollenkaan, vaan valutin kakun päälle hieman vaahterasiirappia ja kookoshiutaleita.

Tarvitset:
100g tummaa suklaata
2 kananmunaa
2rkl vahvaa kahvia
2tl vaniljasokeria
1/4tl suolaa
4rkl sokeria
Sulata suklaa ja anna sen jäähtyä. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset siten, ettei keltuaista pääse valkuaisen joukkoon. Vatkaa suklaan joukkoon kahvi, vaniljasokeri ja keltuaiset yksitellen. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi suolan kanssa. Lisää sokeri vaahtoon muutamassa erässä samalla vatkaten, kunnes vaahto on paksua ja kiiltävää. Lisää vaahto suklaaseokseen useammassa erässä varovasti sekoittaen. Jaa mousse laseihin ja nosta viileään muutamaksi tunniksi. Koristeeksi voi ripotella kookoshiutaleita tai murustettua marenkia.
Erittäin täyteläinen jälkiruoka suklaan ystäville. Ohjeesta tulee neljä pientä annosta.
Nämä ovat mun mielestä numero yksi, kun puhutaan suklaan korvikkeesta. Helppoja ja nopeita tehdä ja aineksia löytyy kaapista lähes aina.

Tarvitset:
100g voita
1dl sokeria/ fariinisokeria
4rkl vahvaa kahvia
4rkl kaakaojauhetta
3-4dl kaurahiutaleita
(1dl kookoshiutaleita)
Sekoita aineet keskenään ja pyörittele niistä palloja (jos haluaa nopeasti valmista, voi massan painella kaakaojauheella päällystettyyn reunalliseen astiaan) Pyöritä palloja strösseleissä, kaakaojauheessa tai kookoshiutaleissa ja laita jääkaappiin kovettumaan.
Nämä ovat niin herkullisia, että suosittelen tekemään tuon satsin ainakin tuplana, muuten eivät kestä puoltatuntia kauempaa :)
17 vuotias lukiolais tyttö jyväskylästä julkaisee täällä lähinnä leipomuksia, mutta myös ruokaohjeita niin omaksi kuin muidenkin iloksi. Minkään laista koulutusta ei siis ole, mutta intoa ja yritystä sitäkin enemmän.
email: hpenni@hotmail.com